Idea

Kenelle Web2-ratkaisu on tarkoitettu?

Yrityksemme on erikoistunut pienten ja keskisuurten yritysten verkkosivustojen luomiseen. Voisimme rakentaa laajoja ja monimutkaisiakin portaaleja sisaryhtiömme Hansanet OÜ:n avulla, mutta emme ole halunneet lähteä sille tielle. Keskitymme sen sijaan suunnittelemaan ratkaisuja yrityksille, jotka

Tavoitteemme on luoda verkkosivustoja, joista on asiakkaillemme mahdollisimman paljon hyötyä. Hyödyllä emme tarkoita vain suoraa liikevaihdon kasvattamista, vaan myös maineen kasvattamista. Kehitämme sisällönhallintajärjestelmäämme ja oheistuotteitamme jatkuvasti, jotta tekemämme sivustot


Ratkaisu

Web2-ratkaisu on kehitetty edellä mainittujen vaatimusten pohjalta, minkä vuoksi sen avulla rakennetut verkkosivustot valmistuvat nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin. Jotta sivuston lopullista versiota ei tarvitsisi odottaa kauan, Web2 on suunnitellut valmiita ulkoasuja, joista voi valita mieleisensä sivuston pohjaksi. Pohjat määrittävät sivuston rakenteen, esimerkiksi kuvien ja linkkien paikat, mutta suunnittelijamme luovat jokaiselle sivustolle yksilöllisen ilmeen. Teidän tarvitsee antaa vain logo ja muutama sivustolle tuleva kuva, jos ne ovat teillä valmiina.
Voitte itse lisätä, muuttaa ja poistaa sivuston tietoja yrityksemme kehittämän sisällönhallintajärjestelmä Web2 CMS:n avulla. Sen käyttö on helppoa: perustaidot oppii alle puolessa tunnissa, etenkin jos tietokoneen ja Microsoft Wordin käyttö on entuudestaan tuttua. Tarjoamme myös sisällönhallinnan koulutusta, jonka avulla voitte saavuttaa parhaat mahdolliset taidot.


Miten Web2 eroaa muista verkkosivustoratkaisuista?

Pyrimme erottumaan muista sivustosuunnittelijoista


Lisätietoja saatte täyttämällä yhteydenottolomakkeen tai soittamalla numeroon (+372) 680 2262. Odotamme yhteydenottoanne J